Eräs 8 lap­sen isä ker­toi minul­le mil­lais­ta on kas­vat­taa lap­sia ja yrit­tää suo­ja­ta hei­tä maa­il­man kol­huil­ta.

Hän ker­toi yrit­tä­neen­sä suo­ja­ta ensim­mäi­siä lap­si­aan todel­la kovas­ti.

Ver­taus­ku­val­li­ses­ti voi sanoa, että jokai­nen nuo­ri ajaa päis­tik­kää tii­li­sei­nään elä­män­kou­lus­sa.
Suo­ja­tak­seen lap­si­aan kol­huil­ta isä meni sei­so­maan tii­li­sei­nän ja täyt­tä vauh­tia hur­jas­te­le­van lap­sen­sa väliin.

Ikä­vä kyl­lä isä itse­kin sai täs­tä kol­hu­ja ja hän päät­ti ettei enää ase­ta itse­ään tii­li­sei­nän ja sii­pi­ään kokei­le­van nuo­ren väliin vaan jää vie­reen anta­maan neu­vo­ja.
Ikä­väk­seen hän huo­ma­si ettei neu­vot men­neet peril­le vaan nuo­ri ajoi jäl­leen päis­tik­kää tii­li­sei­nään neu­vois­ta huo­li­mat­ta.

Seu­raa­vak­si isä päät­ti­kin jää­dä kotiin ja vain rukoil­la las­ten­sa puo­les­ta.

Tämän tari­nan ope­tus on, että jokai­sen meis­tä täy­tyy käy­dä läpi oman tör­mäyk­sem­me tii­li­sei­nään ja se on teh­tä­vä yksin. Van­hem­mat voi­vat vain luot­taa lap­siin­sa ja olla tar­vit­taes­sa saa­ta­vil­la.